Miksi juuri tämä lisäansio tai liiketoiminta?

Tervetuloa innostuneeseen tiimiin jossa jokainen saa arvostusta tekemästään työstä. Etenet omaan tahtiin tavoitteesi ja elämäntilanteesi huomioiden. Et tarvitse mitään erityistaustaa, räätälöimme koulutuksesi tarpeen mukaan.

Voit auttaa ihmisiä voimaan hyvin, pysymään sopivassa painossa, tai erikoisalueesi voi olla myös esim. urheiluravitsemusasiakkaiden ohjaus. Viimeisin näistä kasvaa voimakkaimmin.

Olen Lea Räihä 45-vuotias työterveyshoitaja Hollolasta. Perheeseeni kuuluu aviomies, 13-, 9- ja 5-vuotiaat lapset. Havaitsin työssäni asiakkaiden uupumuksen ja huonovointisuuden lisääntyvän ja aloin hakea keinoa auttaa heitä voimaan paremmin. Samalla kasvoi halu muutokseen myös omassa työssäni. Olin jo pitemmän aikaa haaveillut kotityöstä, vapaista aamuista ja mahdollisuudesta tehdä työtä luovasti omalla tavalla. Innostus ja ilo työhön ovat minulle aina olleet tärkeitä.

Herbalifen ravintotuotteet auttoivat palauttamaan elämänilon ja elinvoimaisuuden ja samalla löysin merkittävän välineen hyvinvoinnin lisäämiseen sekä etsimäni työn. Minulle oli tärkeää selvittää tuotteiden ja yrityksen perusta. Tieteellinen tutkimustyö, lukuisat tiedemiehet tuotteiden ja yrityksen takana sekä hyvät tuotetulokset vakuuttivat minut. Koulutustilaisuuksista olen saanut runsaasti tietoa ja eväitä kasvuun kohti uutta työtä.

Hyvinvointiohjaajana tuen ja kannustan asiakasta saavuttamaan omat tavoitteensa. Työ on monipuolista ja vaihtelevaa ja koen työskenteleväni juuri omien arvojeni mukaisesti. Mahdollisuus työskennellä lähipiirissä, kotimaassa ja jopa kansainvälisessä liiketoiminnassa viehättää minua. Erityisen suurta iloa on tuottanut osallistuminen Euroopan alueen koulutuksiin. Muiden hyvinvointiohjaajien iloiset tapaamiset ja vilpitön tuki kannustavat eteenpäin.

Tällä hetkellä teen hyvinvointiohjaajan ja työterveyshoitajan työtä rinnakkain. Terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen tarvitaan mielestäni uusia välineitä ja ihmisiä. Hyvinvointiohjaajana voin tarjota molemmat ja tulevaisuuden tavoitteeni onkin tehdä tästä kokopäivätyö. Niinpä etsinkin tiimiini uusia ohjaajia, joita hyvinvointiviestin eteenpäin vieminen aidosti kiinnostaa. Etsitkö sinä ansiomahdollisuutta, jossa voit voida itse hyvin ja tarjota toiselle saman mahdollisuuden? Hyvä työ saa hymyn kasvoille. Haluatko sinäkin hymyillä?

Jos vastaat kyllä, tervetuloa tiimiini. Kerron mielelläni sinulle lisää tästä työstä ja mahdollisuudesta työskennellä positiivisessa työympäristössä.
Kerro toiveistasi, ajatuksistasi ja laita viesti, niin otan sinuun pikimmiten yhteyttä: lea.raiha@phnet.fi

www.herbalifeliiketoimintamahdollisuus.fi
www.herbalifeurheilujaliikunta.fi
www.herbalifepainonhallinta.fi
www.herbalifetutkimus.fi

Edellä kuvatut tulokset eivät ole tyypillisiä. Yksilölliset tulokset voivat vaihdella.

Haluatko sinä muutosta tai uusia vaihtoehtoja?

Hyvinvointiisi Talouteesi Molempiin

Jos toimit samalla tavalla kuin ennenkin, saat sitä, mitä ennenkin. Jos haluat, että asiat muuttuvat, sinun täytyy muuttua ja tehdä jotain toisin.

Aloita tutustuminen meihin täyttämällä tämä lomake

Lähetä se, niin keskustellaan tavoitteistasi ja siitä, sopisiko toimintamalli myös sinulle!

Täytä lomakkeelle ainakin nimesi ja puhelinnumerosi. Antamasi tiedot jäävät vain meidän käyttöömme.